
Näin hyödyt
viestinnän ulkoistamisen
Oma Tulus -palvelusta
Asiakkaamme raportoivat
Haastattelemme kumppaniasiakkaitamme vuosittain kehittääksemme palveluitamme. Alla keräämäämme tietoa Oma Tulus® -palvelun merkittävimmistä hyödyistä.
%
Oikea määrä oikeanlaisia tekijöitä tukenasi viestinnän arjessa
Selkeä raportti käytetystä työajasta kuun päätteeksi
Uutta asiantuntevaa sparrailukaveria

Oma tiimi saa keskittyä olennaiseen
Sinun tiimisi tekijät saavat keskittyä siihen, missä loistavat ja missä heidän näkemystään ja työpanostaan eniten tarvitaan.
Muut työt tilataan yrityksesi brändin ja toimintatavat perin pohjin tuntevalta Oma Tulus -tiimiltä.
Uskotko, kun väitämme, että tämä lisää työn imua ja työhyvinvointia – ja näkyy viestinnän tuloksissa?
Toimimme sujuvasti ja mielellämme yhteistyössä muiden alihankkijoiden kanssa ja sujahdamme hoitamaan asioita itsenäisesti järjestelmään kuin järjestelmään.
Luottamus on olennainen osa Oma Tulus -palvelua, me luotamme toisiimme ja asiakkaamme voivat luottaa meihin kuin omiin tiimiläisiinsä.
Tunnetko jo sykkeesi laskevan?


Viestintäosaaminen kasvaa!
Kun Oma Tulus on käytössä ovat resurssit ajan tasalla paitsi määrällisesti myös osaamisen kannalta. Täsmälleen oikealla osaamisprofiililla varustettu viestinnän tekijä saa jokaiselle viestintään käytetylle eurolle enemmän vastinetta.
Tiimiisi liittyvillä tuluksilla on takataskussaan toimistollinen kollegoita ja uutta osaamista. Tuluksen asiantuntijoilla on tarjota täsmällistä erityisosaamista monelta eri viestinnän alalta, kanavia, alustoja ja teknologiaa unohtamatta.
Tulukset ovat tottuneet myös kouluttamaan asiakasyrityksen väkeä esimerkiksi uuden web-alustan saloista osana pestiään. Ulkopuolinen näkökulma parantaa viestinnän vaikuttavuutta ja tuo siihen uutta virtaa, väriä ja ideoita.
Oletko valmiina tuomaan tiimiisi yhden toimiston verran osaamista?

Viestinnän ennustettavuus paranee
Oma Tulus -palvelu ei pysähdy sairastapaukseen tai väsähdä messukiireisiin. Työt sujuvat ja etenevät sovitusti ja tavoitteet saavutetaan, sillä varahenkilöt ovat aina valmiina.
Luotettava ja ennustettava hinnoittelu helpottaa budjetointia. Tulus-tiimin koko, ajankäyttö ja budjetti mukautuvat ketterästi tarpeisiisi ja tiimi sitoutuu sinun strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiisi.
Oma Tulus -palvelu parantaa viestintätiimin kykyä ottaa vastaan isojakin haasteita, sillä resurssia voi lisätä ketterästi tarpeen mukaan.
Otetaan yhteinen suunta kohti onnistuneita projekteja.


Raportoinnista supervoima viestinnän kehittämiseen
Läpinäkyvä työtuntien raportointi kuuluu jokaiseen Oma Tulus -sopimukseen.
Raportoinnin avulla viestintää johtava taho näkee, kuinka paljon aikaa kuhunkin työvaiheeseen kuluu ja millaista osaamista oma viestintätiimi tarvitsee tuekseen talon ulkopuolelta. Tämän tiedon avulla voidaan hahmottaa esimerkiksi koulutustarpeita tai määritellä vastuita.
Oma Tulus tukee yrityksen viestinnän toiminnon parasta mahdollista toimintaa ja kirittää sen kehityskykyä.
Viestintätiimille se antaa tilaisuuden onnistua – ja ylittää odotukset.
Ota yhteyttä ja otetaan hyödyt heti käyttöön!

LIISA OKSANEN
Toimitusjohtaja, viestintäasiantuntija
liisa.oksanen@tulus.fi
+358 50 579 3205

JANNE SUOKAS
Liiketoimintajohtaja, viestintäasiantuntija
janne.suokas@tulus.fi
+358 44 751 0211

JOHANNA LASSY-MÄNTYVAARA
Johtava viestintäasiantuntija
johanna.lassy@tulus.fi
+358 40 584 9569
Lue lisää!
Mietityttääkö viestintä? Ota yhteyttä niin mietitään yhdessä!