Donald Trumpin toinen presidenttikausi on entisestään heikentänyt ihmisten luottamusta teknologiajätteihin ja niiden tarjoamiin sosiaalisen median palveluihin. Epäilykset Venäjän vaikutusvallasta USA:n vaaleissa sosiaalisen median manipuloinnin kautta, Amazonin ja Metan kaltaisten suuryhtiöiden vahva läsnäolo Trumpin lähipiirissä sekä yksilöiden tietosuojaan liittyvät vahvat epäkohdat ja salamyhkäiset algoritmit tekevät tasaista työtä luottamuksen heikentämisessä.
Kansainvälisesti herää huoli poliittisten päämäärien vuoksi tehdyn algoritmien manipuloinnin lisäksi siitä, kuinka riippuvaisia yritykset globaalisti ovat Googlen ja Metan kaltaisten yritysten tarjoamasta teknologiainfrastruktuurista niin omassa arjessa kuin liiketoiminnassa.
Eurooppa varautuu
Euroopan Unioni on käynnistänyt lukuisia hankkeita digitaalisen itsenäisyytensä turvaamiseksi. Näihin lukeutuvat muun muassa puolijohdeteollisuuteen keskittyvä EU:n sirusäädös eli Chips Act, ja lukuisat datan hallintaan ja kyberturvallisuuteen keskittyvät direktiivit kuten Data Act, Cyber Resilience Act ja NIS 2. Turvallisen, eurooppalaisen pilvipalvelun luomiseen tähtää Gaia‑X-hanke. Euroopan komission digitaaliasioista vastaava komissaari Henna Virkkunen kertoi maaliskuussa 2025 yhteensä 1,4 miljardin euron investoinneista 2025–2027 eurooppalaisen itsenäisen digitaalisen infrastruktuurin kehittämiseen.
Käynnissä on murros, joka tulee vaikuttamaan tulevina vuosina myös suomalaiseen somettajaan ja markkinoijaan, toistaiseksi ennakoimattomalla tavalla. Mihin yleisö on liikkeellä? Tutustutaan pinnan alla kyteviin vaihtoehtoisiin somekanaviin yhdessä!
Aihetta käsitellään myös maksuttomassa 30 minuutin tietoiskussa torstaina 11.9. kello 9.30.
Tilanne Suomessa
Tilastokeskuksen Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tilaston mukaan vuonna 2024 72 % suomalaisista on käyttänyt yhtä tai useampaa yhteisöpalvelua viimeisen kolmen kuukauden aikana ja 59 % on käyttänyt yhteisöpalvelua päivittäin tai lähes päivittäin.
Kuten DNA:n ja Nepan Digitaalinen elämä 2024 -selvityksessä käy ilmi, erityisesti Metan tarjoamat palvelut pitävät pintansa suosituimpien sovellusten joukossa ikäryhmästä toiseen. Esimerkiksi Sitra uutisoi vuonna 2022 tehdystä Digivalta -selvityksestä, jossa datan keruun läpinäkymättömyys ja digitaalisen vallan keskittyminen harvojen käsiin vaikuttaa eurooppalaisen talouden ja demokratian tulevaisuuteen. Opetushallituksen mukaan datan profilointi luo mahdollisuuden vaikuttaa meihin ja päätöksiimme – niin hyvässä kuin pahassa.
Eurooppalaisia vaihtoehtoja
Offerswap
Suomi, julkaistu 2025
Offerswap on suomalainen B2B-kaupankäyntiin erikoistunut alusta. Sovellus mahdollistaa B2B-myynnin verkossa, esimerkiksi tarjoamalla mahdollisuuden tarjouksien kilpailuttamisen. Samalla se toimii verkostoitumisalustana työntekijöille ja työnantajille.
Yli 2000 yrityskäyttäjää (MMA, 2025).
BeReal
Ranska, julkaistu 2019
BeReal on luotu hetkien tallettamiseen reaaliajassa. Sovellus lähettää ilmoituksen kerran vuorokaudessa, jolloin käyttäjällä on kaksi minuuttia aikaa ottaa kuva tai video kyseisestä hetkestä. Kuvan tai videon ottaminen on mahdollista tämänkin jälkeen, tällöin näkyviin tulee teksti ”late” ja aikamääre, kuinka myöhässä BeReal on otettu sovelluksen lähettämästä ilmoituksesta.
Ajoissa otettu kuva/video mahdollistaa käyttäjälle viisi ylimääräistä BeRealia päivässä. Myöhässä otetun kuvan/videon lisäksi on mahdollista lähettää kaksi ylimääräistä BeRealia.
Sovelluksen käyttö perustuu profiilin luontiin. Profiilin luominen mahdollistaa kavereiden lisäämisen sovelluksessa, jolloin muiden käyttäjien BeRealit tulevat näkyviin käyttäjän feedissä.
33,3 miljoonaa käyttäjää (Skillademia, 2023).
Yli 10 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
Jodel
Saksa, julkaistu 2014
Jodel on sosiaalisen median sovellus, jossa käyttäjät voivat luoda keskusteluja, tutummin lankoja/jodlauksia, vastailla toisten lankoihin sekä antaa plus- tai miinusääniä keskustelunaloituksille tai vastauksille. Jodelissa on aihepiireittäin toimivia kanavia, joiden alle keskustelut jaetaan. Lisäksi Jodel kokoaa pääfeediin suosituimmat postaukset äänien ja kommenttien perusteella.
Jodel perustuu sijaintiin, jolloin keskustelut näkyvät vain tietyllä maantieteellisellä alueella oleville käyttäjille. Tämän lisäksi sovelluksessa on mahdollista asettaa kotikaupunki, jonka alueen keskusteluja pääsee seuraamaan ja kommentoimaan sijainnista riippumatta. Lisäksi sovelluksessa on tutustu (explore) -toiminto, jonka avulla käyttäjä voi tutustua keskusteluihin toisilla paikkakunnilla, kuitenkin ilman mahdollisuutta kommentoida niihin.
Yli 7,5 miljoonaa käyttäjää (Purchasely, 2022).
Yli 5 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
Yhdysvaltalaisia vastineita
Bluesky
Julkaistu 2023
Bluesky on rakennettu lyhyiden, 300 merkin tekstijulkaisuiden ympärille. Sovellus mahdollistaa reagoimisen ja kommentoimisen muiden julkaisuihin, sekä muiden julkaisuiden jakamisen. Siellä voi lähettää myös yksityisviestejä. Videoiden ja kuvien jakaminen on mahdollista.
Sovellus perustuu avoimeen lähdekoodiin, jolloin sen lähdekoodi on vapaasti saatavilla ja kaikkien käytettävissä. Kuka tahansa voi tarkastella ja muokata ohjelmistoa haluamallaan tavalla. Blueskyn tavoitteena on käyttäjälähtöinen hallinta siitä, mitä käyttäjä näkee sosiaalisessa mediassa. Omien sanojensa mukaan he haluavat korvata perinteisen yrityksen hallitseman algoritmin mahdollisuudella vaihtaa algoritmia tarvittaessa.
Bluesky hyödyntää AT-protokollaa, joka on sosiaalisen median sovelluksien luontiin tarkoitettu avoin verkosto.
Lähes 40 miljoonaa käyttäjää (Bluesky User Count, 19.8.2025).
Yli 10 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
Mastodon
Julkaistu 2016
Mastodon on Blueskyn tapaan avoimen lähdekoodin sovellus. Sen käyttö keskittyy 500 merkin postauksiin, muiden käyttäjien postauksista tykkäämiseen ja niiden jakamiseen sekä videoiden ja kuvien julkaisuun.
ActivityPub-protokollaa hyödyntävä Mastodon toimii palvelimien muodostaman verkoston kautta, johon kuka tahansa voi perustaa oman palvelimen. Esimerkiksi suomenkielinen itsenäinen palvelin löytyy osoitteesta mastodontti.fi.
Järjestely kuuluu laajempaan Fediverse-systeemiin, johon lukeutuu myös muita yhteensopivia palveluita, kuten Pixelfed (kuvien jakamiseen) ja PeerTube (videoiden jakamiseen).
Mastodon ei sisällä mainoksia eikä sen algoritmia ole salattu.
Lähes 10 miljoonaa käyttäjää (Mastodon Analytics, 2025).
Yli miljoona latausta Play-kaupasta.
Quora
Julkaistu 2009
Quoran toimintaperiaate on olla kysymys-vastausalusta, jossa sen käyttäjät voivat esittää kysymyksiä ja saada vastauksia toisilta käyttäjiltä. Käyttäjillä on mahdollisuus seurata eri aiheita, muita käyttäjiä ja äänestää vastauksia niiden relevanttiuden perusteella.
Quora hyödyntää algoritmia parhaiden vastausten näyttämisessä, ja käyttäjän on mahdollista muokata syötettään siten että päivityksiä saa itseään kiinnostavasta sisällöstä.
Yli 400 miljoonaa aktiivista käyttäjää (Demandsage, 2025).
Yli 50 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
Julkaistu 2005
Reddit on alusta, jossa käyttäjät voivat jakaa linkkejä, teksti- ja kuvapostauksia sekä videoita. Muut käyttäjät voivat kommentoida postauksiin, sekä antaa niin postaukselle kuin muiden vastauksille plus- tai miinusääniä. Postaukset järjestetään subredditeihin, eli aihepiireihin. Käyttäjillä on mahdollisuus luoda subredditejä itse.
49 miljoonaa aktiivista käyttäjää (Sprout Social, 2025).
Yli 100 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
VSCO
Perustettu 2011, mobiilisovellus julkaistu 2012
VSCO on kuvien ja videoiden muokkaukseen keskittynyt sovellus, jossa editoimisen lisäksi on mahdollista julkaista kuvia ja videoita muiden käyttäjien nähtäville. VSCO:n käyttäminen vaatii profiilin luomisen, ja profiilin luomisen myötä on muun muassa mahdollista seurata muita sovelluksen käyttäjiä.
Sovellus toimii niin mobiilissa kuin selainversiona, ja siitä on käytettävissä maksullinen ja ilmainen versio.
19 miljoonaa aktiivista kävijää nettisivuilla touko-heinäkuu (Similarweb, 2025).
Yli 100 miljoonaa latausta Play-kaupasta.
Julkaistu 2010
Pinterest tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden hakea uusia ideoita visuaalisessa muodossa. Käyttäjällä on mahdollisuus luoda kuratoituja kokoelmia tallentamalla inspiroivia sisältöjä kokoelmiin. Kokoelmat voi teemoittaa haluamallaan tavalla, tiettyjen aihepiirien tai projektien mukaan.
Sen lisäksi, että käyttäjä voi hyödyntää muiden luomaa sisältöä, on käyttäjällä mahdollista luoda itse sisältöä (kuvia, videoita ja linkkejä) muiden nähtäväksi.
1,3 miljardia vierailua nettisivuilla touko-heinäkuussa (Similarweb, 2025).
Yli miljardi latausta Play-kaupasta.
Lähteet:
EU:n sirusäädös
https://commission.europa.eu/strategy-and-policy/priorities-2019-2024/europe-fit-digital-age/european-chips-act_fi
Data Act
https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/data-act
Cyber Resiliance Act
https://digital-strategy.ec.europa.eu/en/policies/cyber-resilience-act
NIS2
https://digital-strategy.ec.europa.eu/fi/policies/nis2-directive
EU to invest $1.4 billion in artificial intelligence, cybersecurity and digital skills
https://www.reuters.com/technology/artificial-intelligence/eu-invest-14-billion-artificial-intelligence-cybersecurity-digital-skills-2025-03-28/
Tilastokeskus: Väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö https://stat.fi/tilasto/sutivi
Nepa & DNA :Digitaalinen elämä 2024 https://corporate.dna.fi/documents/94506/11594975/DNA%20Digitaalinen%20el%C3%A4m%C3%A4%202024_open_p%C3%A4ivitetty.pdf/79cc29d9-a9ed-a469-413d-3f9f1c0f7ef2?t=1726658247803
Sitra: Digivalta -selvitys https://www.sitra.fi/uutiset/reilu-datatalous-ja-digitaalinen-sivistys-toisivat-turvaa-suomelle-informaatiosotien-aikakaudella/
Opetushallitus: mitä on epäreilu datatalous? https://www.oph.fi/fi/digiosaaminen/datatalousosaamisen-perusteita-perusopetukseen-ja-toiselle-asteelle/mita-epareilu
Offerswap käyttäjämäärä: https://mma.fi/ajankohtaista/uutiset-ja-tiedotteet/uutinen/linkedinille-loytyy-suomalainen-vaihtoehto-jonka-suosio-kasvaa/
BeReal käyttäjämäärä: https://www.skillademia.com/statistics/bereal-statistics/
Jodel käyttäjämäärä: https://www.purchasely.com/blog/shifting-from-ads-to-in-app-subscription-led-revenue-generation-with-tim-schmitz-jodel
Bluesky käyttäjämäärä: https://bsky-users.theo.io/
Mastodon käyttäjämäärä: https://mastodon-analytics.com/
Quora käyttäjämäärä: https://www.demandsage.com/quora-statistics/
Reddit käyttäjämäärä: https://sproutsocial.com/insights/new-social-media-demographics/
VSCO käyttäjämäärä: https://pro.similarweb.com/#/digitalsuite/websiteanalysis/overview/website-performance/*/999/1m?webSource=Total&key=vsco.co
Pinterest käyttäjämäärä: https://pro.similarweb.com/#/digitalsuite/websiteanalysis/overview/website-performance/*/999/1m?webSource=Total&key=pinterest.com
Sovelluksien lataustiedot Play-kaupan sivuilta: https://play.google.com/store/games?hl=fi

