Viestinnän ulkoistaminen Oma Tulus

Oma Tulus® on viestinnän ja markkinoinnin ulkoistamista liiketoiminnan ehdoilla

Kun viestinnän ja markkinoinnin tekeminen on järjestetty hyvin, tärkeät työt etenevät, oman väen aika riittää olennaiseen ja tarvittava osaaminen on käytössä juuri silloin, kun sitä tarvitaan.

Oma Tulus® on kuukausiveloitteinen ulkoistuspalvelu, jossa saat käyttöösi nimetyn tiimin Tuluksen viestinnän ja markkinoinnin asiantuntijoista. Tiimi perehtyy liiketoimintaasi, tavoitteisiisi, brändiisi ja tapoihisi toimia.

Työmäärä ja osaaminen sovitaan tarpeesi mukaan. Saat tekemiseen jatkuvuutta ilman, että kaikkea tarvittavaa osaamista pitää palkata omaan organisaatioon tai hankkia erillisiltä kumppaneilta.

Aikaa ydintehtäville

Kun Oma Tulus -tiimi huolehtii sovitusta tekemisestä, omat asiantuntijasi voivat keskittyä asiakkaisiin, myyntiin, johtamiseen ja kehittämiseen. Tärkeät työt eivät jää muun arjen jalkoihin, mutta kaikkea ei tarvitse tehdä itse.

 

Roppakaupalla erityisosaamista

Yksi tekijä ei voi hallita kaikkia viestinnän ja markkinoinnin osa-alueita. Oma Tulus -tiimistä saat kuhunkin työhön sopivan osaajan ilman, että jokaiseen tarpeeseen pitää etsiä uusi tekijä tai kumppani.

 

Tulosta ja ennustettavuutta

Yhdessä sovitut tavoitteet, prioriteetit ja kuukausittainen työmäärä pitävät tekemisen suunnassa. Laskutus on ennakoitavaa, ja käytössä oleva aika kohdistetaan ensin siihen, mistä on liiketoiminnalle eniten hyötyä.

 

Omat tukijoukkosi

Nimetty tiimi tuntee yrityksesi ja pitää tekemisen liikkeessä myös kiireessä ja poissaolojen aikana. Tarvittaessa tiimiä voidaan vahvistaa nopeasti, eikä asiakkaan tarvitse itse etsiä lisäkäsiä tai järjestää varahenkilöitä.

Raportoinnista kehityskykyä

Selkeä raportointi näyttää, mihin aikaa käytetään, mitä on saatu aikaan ja millaisia tarpeita on tulossa. Tiedon avulla tekemistä voidaan priorisoida, budjetoida ja kehittää sen sijaan, että päätökset perustuvat tuntumaan.

 

Luottamus, jonka varaan voi rakentaa

Jotta voimme toimia aidosti osana tiimiäsi, meidän on tunnettava myös liiketoimintasi ja keskeneräiset suunnitelmasi. Käsittelemme tiedot aina luottamuksellisesti ja allekirjoitamme tarvittaessa salassapitosopimuksen.

Oma Tulus® mukautuu yrityksesi tilanteeseen

Tarve voi olla muutama säännöllinen tehtävä, oman tiimin täydentäminen tai laajemman kokonaisuuden ulkoistaminen. Oma Tulus rakennetaan sen mukaan, mitä yrityksessä kannattaa tehdä itse ja missä ulkoinen tiimi tuo eniten hyötyä.

Työmäärä ja tiimin kokoonpano joustavat tilanteen mukaan: kiireisinä kuukausina käytössä on enemmän kapasiteettia, rauhallisempina vähemmän. Tiimissäsi on aina vähintään kaksi tulusta, ja tarvittavaa erityisosaamista tuodaan mukaan tarpeen mukaan.

Oma Tulus® pk-yrityksille

Pk-yritykselle Oma Tulus tuo viestintään ja markkinointiin suunnitelmallisuutta ja jatkuvuutta ilman uutta rekrytointia.

Tuluksen tiimi pitää tärkeät työt liikkeessä, tukee myyntiä ja vapauttaa yrittäjän, johdon ja muun oman väen aikaa liiketoimintaan. Yhteistyö voidaan aloittaa pienelläkin työmäärällä ja laajentaa tarpeen mukaan.

Oma Tulus® suuryrityksille

Suuremmassa organisaatiossa Oma Tulus voi toimia yhden funktion tukena tai useita liiketoimintoja ja markkinoita palvelevana keskitettynä tiiminä.

Yhteinen toimintamalli vähentää koordinointia, tuo näkyvyyttä työmäärään ja kustannuksiin sekä auttaa pitämään brändin yhtenäisenä. Tuluksen tiimi tuntee asiakkaan liiketoiminnan ja tavat toimia, joten jokainen toimeksianto ei ala uudesta briiffistä tai kilpailutuksesta.

Jätä meille viesti lomakkeella tai sähköpostilla. Vastaamme sinulle mahdollisimman pian!

Mistä olet kiinnostunut?

Yksityisyyden suojasta

Sivusto käyttää evästeitä parantamaan sivuston käytettävyyttä. Evästeet tallennetaan omalle selaimellesi, ja evästeiden analytiikkaa hyödyntämällä pystymme esimerkiksi päättelemään, mikä sisältö on vierailijoille mielenkiintoisinta ja hyödyllisintä.