Liisa Oksasesta Tuluksen osakas

Tulus Oy:n toimitusjohtajana vuoden 2020 alusta toiminut Liisa Oksanen on ostanut osuuden Tuluksen osakkeista yhtiön perustajaosakkaalta Maija Veteläsuolta. Oksanen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana.

”Liisan johdolla olemme palanneet koronavuoden 2020 jälkeen tänä vuonna jälleen vankalle kasvu-uralle. On hyvä hetki omistuspohjan laajentamiselle”, sanoo Tuluksen hallituksen puheenjohtaja ja enemmistöosakkaana jatkava Maija Veteläsuo.

”Vuosi 2021 on ollut meille menestyksekäs. Olemme saaneet vuoden aikana paitsi useita uusia, mielenkiintoisia asiakkaita, myös rekrytoineet uusia asiantuntijoita joukkoomme. Pystymme vastaamaan jatkossa asiakkaiden monipuolisiin tarpeisiin entistä vahvemmalla osaamisella ja leveimmillä harteilla – ja aiempaakin kansainvälisemmin”, Liisa Oksanen kertoo.

Oksasella on pitkäaikainen kokemus Tuluksesta: hän tuntee hyvin asiakkaat ja heidän toimialojensa viestinnälliset vaatimukset. Vuonna 2010 Tuluksessa aloittanut Oksanen on ollut vahvasti mukana Tuluksen ja palvelumallien kehittämisessä.

Koulutukseltaan Oksanen on tietojohtamisen diplomi-insinööri, ja hän on toiminut aiemmin Tuluksessa muun muassa viestintäasiantuntijana ja liiketoimintajohtajana. Toimitusjohtajana Oksanen on luotsannut Tulusta menestyksekkäästi kohti liiketoiminnan tulostavoitteita.

Liisa Oksasesta Tulus Oy:n osakas

Meidän vahvuutenamme on vankka ote strategisesti merkittävään viestintään ja asiakkaan liiketoiminnan tavoitteita palvelevat viestinnän ulkoistamisen toimintamallit.

Tulus palvelee teollisuusyrityksiä kansainvälisillä markkinoilla

Tuluksen asiakkaista merkittävä osa toimii teollisuuden parissa kansainvälisillä markkinoilla. Tänä vuonna 20 vuotta täyttäneellä Tulus Oy:llä on toimipisteet Tampereella, Helsingissä ja Lahdessa, ja se työllistää 25 viestinnän asiantuntijaa. Vuoden 2021 liikevaihtoennuste on 1,8 miljoonaa euroa.

”Laadukas viestintä on avainroolissa koko maailmaa ravistelevissa suurissa murroksissa. Nyt rakennetaan vahvaa digitaalista asiakaskokemusta ja panostetaan sisäiseen viestintään ja työnantajamielikuvaan. Erilaisilla viestinnän ulkoistamisen palveluilla riittääkin tällä hetkellä kysyntää. Meidän vahvuutenamme on vankka ote strategisesti merkittävään viestintään ja asiakkaan liiketoiminnan tavoitteita palvelevat viestinnän ulkoistamisen toimintamallit”, Oksanen kertoo.

Viestinnän ulkoistamisen Oma Tulus -palvelu on vuosien saatossa ja asiakkaiden tarpeiden ohjaamana kehittynyt saumattoman sujuvaksi. Sen muihin etuihin kuuluvat läpinäkyvä raportointi ja kustannustehokkuus.

“Ulkoistamalla esimerkiksi viestinnän rutiinitehtäviä asiakkaamme voivat keskittyä ydintehtäviinsä: viestinnän toiminnon kehittämiseen ja tavoitteiden kirkastamiseen siten, että koko organisaatio hyötyy viestinnän liiketoiminnalle tarjoamasta lisäarvosta parhaalla mahdollisella tavalla. Viestinnällä on merkittävä rooli suomalaisen insinööri- ja palveluosaamisen kansainvälisessä viennissä ja liiketoiminnan kehittämisessä – me tulukset olemme iloisia ja ylpeitä saadessamme tukea yrityksiä näissäkin tehtävissä”, Oksanen sanoo.

Liisa Oksanen

Liisa Oksanen

Toimitusjohtaja, viestintäasiantuntija, partneri
liisa.oksanen@tulus.fi
+358 50 579 3205

Maija Veteläsuo

Hallituksen puheenjohtaja, partneri
maija.vetelasuo@tulus.fi
+358 500 736 202