Asiakkaan ymmärtäminen, omistautunut henkilökunta, tehokkaat prosessit ja osaava yritysjohto. Näin Alma Talent kuvailee niitä kahta prosenttia osakeyhtiöistä, jotka sijoittuvat suomalaisten Kestomenestyjät-yritysten joukkoon. Tulus on yksi näistä, jo seitsemättä kertaa putkeen.
Listalle pääseminen edellyttää, että talousanalytiikan ammattilainen on todennut yrityksen suoriutuvan taloudellisten tunnuslukujen valossa vertaisiaan paremmin.
Luokituksessa mitataan yritysten kasvua, kannattavuutta, tulosta, maksuvalmiutta, vakavaraisuutta sekä riskinsietokykyä. Näistä asioista huolehtiminen onkin ollut Tuluksessa aina äärettömän tärkeää, sillä vakaa taloudellinen pohja mahdollistaa kehittymisen.
Olemme vuosien varrella kasvaneet ja kehittyneet maltillisesti, mutta määrätietoisesti – ja aina tarkkaan kannattavuudesta huolehtien. Olemme lunastaneet asiakkaidemme luottamuksen sujuvalla palvelulla ja vahvalla kumppanuudella sekä kuunnelleet asiakkaitamme ja heidän tarpeitaan tarkalla korvalla.
Asiakkaiden tarpeista onkin syntynyt monet toimintamallimme ja palvelukokonaisuutemme, kuten
- koulutuspalveluita tarjoava Tulus-akatemia®
- viestinnän vaikuttavuutta mittaava Tulus-tutka®
- sekä viestinnän ulkoistamisen Oma Tulus® -malli, joka on kehitetty jo lähes 20 vuotta sitten ja jota on vuosien varrella hiottu edelleen vastaamaan aina vain monipuolisemmin asiakkaidemme tarpeita.
Nyt nämä palvelumme ovat myös rekisteröityjä tavaramerkkejä.
Kehitämme koko henkilöstömme osaamista jatkuvasti voidaksemme tukea asiakkaitamme maailman myllerryksessä ja auttaa heitä tekemään parempaa bisnestä viestinnän keinoin.
Juuret Tampereella, verkostot pääkaupunkiseudulla, työt maailmalla
Tulus toimii koko eteläisen Suomen alueella. Juuremme ovat Tampereella, mutta suurimmat asiakkuutemme ja toinen toimistomme sijaitsevat pääkaupunkiseudulla. Lisäksi meillä on merkittäviä asiakkaita ja toimipiste myös Lahden seudulla.
Tyypillinen asiakkaamme on kansainvälinen teollisuusyritys ja merkittävällä osalla asiakkaistamme onkin toimintaa kolmella, neljällä tai viidellä mantereella. Siksi myös Tuluksen väki tekee viikoittain yhteistyötä jopa 40 eri maassa työskentelevien ihmisten kanssa. Englannin lisäksi Tuluksessa osataan muun muassa ruotsia, tanskaa, venäjää ja kiinaa.
Kieliosaaminen onkin kovaa valuuttaa omia rekrytointeja tehdessämme.
Viimeisen vuoden aikana olemme rekrytoineet vakituiseen työsuhteeseen kuusi uutta viestinnän ammattilaista, jotka ovat tuoneet kielitaidon lisäksi mukanaan vahvaa sisältöosaamista, strategista näkemystä, graafisia taitoja, digiosaamista ja kansainvälisen viestinnän kokemusta.
Yhdessä kehittyen eteenpäin
Kehitämme koko henkilöstömme osaamista jatkuvasti voidaksemme tukea asiakkaitamme maailman myllerryksessä ja auttaa heitä tekemään parempaa bisnestä viestinnän keinoin. Jokaiselle tulukselle on oma kehityssuunnitelma, joka nivoo yhteen tulusten uratavoitteet ja yrityksen strategiset tavoitteet.
Vuosittaisessa suuressa henkilöstökyselyssä sekä sitä täydentävissä pikakyselyissä nousee säännönmukaisesti esiin salainen aseemme: toimiva tiimityö ja luottamus omiin työkavereihin. Me emme jätä toista tulusta pulaan vaan ratkaisemme ongelmat yhdessä – ja tämä näkyy asiakkaillemme laatuna ja luotettavuutena.
Tyytyväiset asiakkaat, osaamisen jatkuva kehittäminen, henkilöstön hyvinvoinnin tukeminen ja vakaa taloudellinen pohja takaavat menestyksemme myös tulevaisuudessa. Kahdeksas vuosi kestomenestyjänä, täältä tullaan!
Kestomenestyjä on hyvä valinta viestinnän kumppaniksi!
Ota yhteyttä ja menestytään yhdessä.