Apua viestintään päiviksi tai kuukausiksi? Oma Tulus hoitaa homman!

Oma Tulus -palvelu on yritykselle vaivaton ja kustannustehokas tapa saada viestinnän ammattilainen osaksi omaa viestintätiimiä. Minea Hara kertoo, mitä kaikkea Oma tulus tekee.

Viestintäasiantuntija Minea Hara on toiminut Oma tuluksena suuryrityksessä, joka on Tuluksen pitkäaikainen kumppani. Aluksi Minea työskenteli  yrityksen viestintäpäällikön sijaisena, mutta toimenkuva laajentui myöhemmin myös sisäiseen viestintään.

”Tein useampia lehdistötiedotteita viikossa sekä hoidin niiden julkaisun ja jakelun medialle ja yrityksen omiin kanaviin. Lisäksi tehtäviini kuului sisällöntuotantoa aina some-nostoista videoiden tekstityksiin ja verkkoartikkeleihin sekä monenlaisia muita projekteja: sisäisen uutislehden taittamista, kieliversiointeja, kuvamuokkauksia ja ppt-esityksiä”, Minea kertoo.

Palvelu oli asiakkaalle jo entuudestaan tuttu, sillä Minea ja muut tulukset olivat jo aikaisemmin tehneet yritykselle monipuolista viestintää osa-aikaisella Oma Tulus -sopimuksella. Uutta Minean pestissä oli, että hän työskenteli täysipäiväisesti asiakkaalle lähes kolme kuukautta.

”Oli upeaa, kun pääsin heti tekemään monipuolisesti erilaisia töitä osaavien ihmisten kanssa. Parasta oli, kun tunsin, että minuun luotettiin ja minusta oli oikeasti hyötyä. Kun pestini oli lopussa, asiakkaan palaute oli, että yhteistyö oli ollut vaivatonta ja kaikin puolin mukavaa. Sen kuuleminen tuntui tosi palkitsevalta.”

Tehtävistä sopiminen helppoa

Kun tulukset ovat on osa asiakkaan tiimiä, on tehtävistä sopiminen helppoa. Minealla oli käytössään yrityksen kone sekä pääsy intrasivuille ja  sisäisiin materiaaleihin.

Usein Minea sai pyyntöjä hoitaa homma nopealla aikataululla, jopa saman päivän aikana.

”Lyhyen perehdytysjakson jälkeen pystyin melko pienellä briiffauksella ja vähällä vaivalla tekemään asioita itsenäisesti.”

Kerran viikossa Minea piti yhteyshenkilönsä kanssa 15 minuutin tsekkauspalaverin, jossa käytiin läpi edellinen viikko ja tulevat tehtävät.

”Palaveri pidettiin aina perjantaisin. Se oli todella toimiva konsepti. Viikonloppu alkoi hyvillä mielin, kun oli seuraavan viikon hommat selvillä.”

Kaikki on räätälöitävissä

Yritykselle Oma Tulus on turvallinen ja kustannustehokas ratkaisu. Sopimus voidaan räätälöidä juuri sellaiseksi kuin on tarve. Tulus voi hypätä apuun, jos tarvitaan tuuraajaa sairauslomille, perhe- tai opintovapaille tai lisäkäsiä projekteihin tai tapahtuman järjestelyihin. Tulukset voivat työskennellä asiakkaan riveissä täysipäiväisesti tai vaikkapa muutaman päivän viikossa. 

”Tulus hoitaa kaikki työnantajavelvoitteet. Lisäksi asiakas saa käyttöönsä koko Tuluksen asiantuntijajoukon. Apua löytyy myös Tuluksen sisältä ja tuuraaja on saatavilla aina tarvittaessa.

Tarvittaessa yritys saa olla mukana valitsemassa sopivaa henkilöä. Mineakin toimitti etukäteen ansioluettelonsa sekä tapasi yrityksen avainhenkilöitä. Käytännön asiat ovat aina sovittavissa. ”Tarvittaessa olin asiakkaan toimitiloissa, muuten hoidin tehtävää Tuluksen toimistolta.”

Täydellinen luottamus

Tulusten kanssa työskentely on aina täysin luottamuksellista, se on varmistettu jo työsopimuksessa, mutta Minea allekirjoitti pestinsä alussa vielä erillisen salassapitosopimuksen.

”Tulukset ovat aina henkeen ja vereen asiakkaan asiantuntijoita, vaikka eivät olekaan suoraan yrityksen palkkalistoilla. Etsimme vilpittömästi ratkaisuja, emme ongelmia.

Minea viihtyi hyvin Oma Tulus -työssä. Työ osana asiakkaan viestintätiimiä oli innostavaa ja monipuolista.

”Oli upeaa, kun pääsin heti tekemään monipuolisesti erilaisia töitä osaavien ihmisten kanssa. Parasta oli, kun tunsin, että minuun luotettiin ja minusta oli oikeasti hyötyä. Kun pestini oli lopussa, asiakkaan palaute oli, että yhteistyö oli ollut vaivatonta ja kaikin puolin mukavaa. Sen kuuleminen tuntui tosi palkitsevalta”, Minea sanoo.

Kiinnostuitko Oma tulus -palvelusta? Pyydä tarjous!

 

Liisa Oksanen

Toimitusjohtaja, viestintäasiantuntija
liisa.oksanen@tulus.fi
+358 50 579 3205