Tekoälyä ja viestintää yhdistelevä harjoittelu sytytti Joonan mielenkiinnon

Seuraavana harkkatuluksena esittelyvuorossa on Joona Eerola. Hiljattain kotikonnuilleen Tampereelle palannut medianomiopiskelija viimeistelee viestinnän opintojaan journalismin suuntauksesta Oulun ammattikorkeakoulussa. Medianomiopintojen lisäksi hän on kartuttanut osaamistaan muun muassa Jyväskylän avoimen yliopiston viestinnän ja journalistiikan opinnoissa sekä aiemmasta viestinnänharjoittelusta.  

”Olen aina ollut todella kiinnostunut ajankohtaisista asioista ja kokenut luontaiseksi kirjallisen ilmaisun, joten noiden kahden sekoitus on varmaankin ollut se suurin lähtölaukaus sille, että olen lähtenyt opiskelemaan viestintää ja journalismia”, Joona pohtii. 

Opinnäytetyö johdatti tekoälyn maailmaan 

Nyt Joonan opinnot ovat loppusuoralla, ja hän työstääkin Tuluksen harjoittelun ohella opinnäytetyötään generatiivisen tekoälyn hyödyntämisestä uutistekstien tiivistämisessä. Alun perin Joona oli aikonut keskittyä pelkästään opinnäytetyöhön tänä keväänä, mutta tekoälyn ja viestinnän yhdistyminen Tuluksen harjoittelussa sytytti hänen mielenkiintonsa.  

”Harkkailmoituksessa mainittu tekoäly, ja sen ajankohtaisuus itselle, oli se isoin kipinä, jonka takia hain tänne. Ja tietenkin isona lisänä ja plussana oli se, että pääsee myös perehtymään viestintään ja markkinointiin”, Joona toteaa. 

Harjoittelun osalta Joonalla on ”innokkaat ja ennen kaikkea motivoituneet fiilikset”, ja hän toivoo pääsevänsä tutustumaan laajasti viestintätoimiston toimintaan sen kaikessa laajuudessaan. Etenkin verkkoviestintä kiinnostaa häntä.

 

Joona on mukana Tuluksen tekoälyä ja viestintää yhdistelevässä harjoittelussa

Tekoäly Joonalle on ennestään tuttu opinnoistaan etenkin opinnäytetyön kautta, minkä lisäksi hän on päässyt tutustumaan siihen myös muissa yhteyksissä. Joona kuitenkin toivoo, että Tuluksen harjoittelun myötä hän saisi selkeämmän kuvan siitä, miten tekoäly muovaa viestintä- ja markkinointialaa sekä konkreettisia vinkkejä tekoälyn hyödyntämiseen.  

Termari osana vakiovarustelua 

Vapaa-ajallaan Joona viettää aikaa opettelemalla kitaransoittoa, seuraamalla brittifutista sekä perheensä kanssa touhutessa. Kiireistä arkea pyörittävälle Joonalle tee vai kahvi -kysymykseen vastaus on selkeä; Joonan valinta on kahvi ”kymmenen kertaa kymmenestä” ja toimistolla Joonaa harvoin näkeekään ilman Toyota-termosmukiaan. 

”Meidän perheen auton merkkikin on sama, joten minulta on välillä kysytty, tinkasinko termarin kaupan päälle, mutta ne eivät liity toisiinsa. Ostaessani tuota termaria kierrätyskeskuksesta en edes huomannut sitä logoa”, Joona naurahtaa.