Oletko kirjannut tämän vuoden markkinointitavoitteeksi linkkarin kehittäminen? Me olemme. Ja luultavasti moni muukin, sillä LinkedIn on kasvattanut suosiotaan viime vuosina ympäri maailmaa ja pelkästään Suomessa LinkedInillä on kuukausittain noin 1,6 miljoonaa työikäistä käyttäjää monelta eri alalta.
LinkedIn on johtava ammattilaisten B2B- sosiaalinen media. Lisäksi se on somekanavista potentiaalisin, jos tavoitteena on saada osaamisellesi, tiimillesi ja organisaatiosi viesteille tuhansia näyttökertoja – myös täysin ilman budjettia.
LinkedInin tarjoamat mahdollisuudet ovat yritysviestinnän näkökulmasta monet: tunnettuuden kasvattaminen, myynnin tukeminen, mielipidevaikuttaminen, keskustelun herättäminen, muiden brändien seuraaminen, toimialan aallon harjalla pysyminen.
Henkilöprofiileilla on LinkedInissä iso merkitys yritysten näkyvyyden ja uskottavuuden kasvattamisessa. Työntekijän tekemät postaukset luetaan yrityksen tekemiä postauksia todennäköisemmin, ja työntekijän on helpompi kasvattaa omaa verkostoaan kuin yrityksen seuraajiaan (lähde: 2019 Edelman Trust Barometer Special Report).
Johdon näkyvyys LinkedInissä voi parhaimmillaan tuoda yritykselle lisää myyntiä ja uskottavuutta sekä painoarvoa yrityksen tärkeille viesteille. Lisäksi johdon esimerkki on ensiarvoisen tärkeä organisaatiossa, jossa on tavoitteena innostaa myös asiantuntijat LinkedIniin.
Asiakkaidemme LinkedIn-viestintää kehittäessämme olemme havainneet, että monilla aloilla asiantuntijuudelle ja mielipidevaikuttamiselle on paljon tilaa.
Kiireisten avainhenkilöiden kouluttamisessa ja sitouttamisessa LinkedIniin kannattaa olla realisti, mutta ei pessimisti. Kokosimme hyväksi havaittuja sisältöideoita johtoryhmän ensimmäiseen LinkedIn-valmennukseen. Aloita näistä ja laajenna tekemistä pikkuhiljaa. Autamme mielellämme! Ei muuta kuin hommiin siis!
1. Etene rauhassa portaalta toiselle
Taso 1 on hyvä alku. Seuraavalla portaalle eteneminen voi olla sopiva kotitehtävä johtoryhmän ensimmäisen LinkedIn-valmennuksen päätteeksi: oman kommentin lisääminen yrityksen postaukseen ja näin lisäuskottavuuden antaminen.
Ylemmistä portaista voi pitää tiiviit sparraustuokiot niille, jotka ovat halukkaita etenemään pidemmälle.
2. Profiilin perusasiat kuntoon – tärkeysjärjestyksessä
Jos (ja kun) aikaa on rajallisesti, aloita johdon profiilien kuntoon laittaminen näistä:
Profiili- ja kansikuvat kuosiin
Profiili- ja kansikuva on ensimmäisiä asioita, jonka profiilissasi vieraileva henkilö näkee.
Profiili- eli kasvokuvaksi käy laadukas ja tyylikäs henkilökuva – mieluiten ajantasainen, josta henkilön tunnistaa.
Jos yrityksellä on oma LinkedIn-brändikuva, sen vaihtaminen kaikille jorylaisille kansikuvaksi on lisäksi pieni mutta tärkeä toimenpide.
Headline hyötykäyttöön
Headline eli nimen alla näkyvä teksti on sekin paljon esillä. Teksti näkyy mm. Googlen ja LinkedInin hakutuloksissa ja sillä on siksi paljon painoarvoa. LinkedIn nappaa automaattisesti headline-tekstiksi henkilön tittelin. Mukaan mahtuu tittelin lisäksi tai tilalle lyhyt ydinviesti, jossa voit kertoa mitä edustat, mikä on missiosi, minkä puolesta työskentelet. Tilaa on 220 merkkiä.
Kehykset tutuksi
LinkedInin laajasta työkalupakista hyvä poiminta jorylle on helposti käyttöön otettava We are hiring -kehys. Sen voi lisätä omaan profiilikuvaan silloin, kun haluaa kertoa omassa organisaatiossa avoinna olevista työpaikoista omalle LinkedIn-verkostolleen.
3. Verkoston kasvattamiseen on helppoja tapoja
Nopein tapa: Käytä vartti aikaa My Network -osiossa, selaa läpi LinkedInin antamia ehdotuksia ja lähetä verkostoitumispyyntöjä.
Lisäksi: lisää linkki LI-profiiliisi s-postin allekirjoitukseen, laita kontaktipyyntö live-tapahtumassa tapaamillesi henkilöille ja liitä verkostoitumispyyntöön aina saateteksti. Pyydä oman organisaation väki omaan verkostoosi.
4. Säännöllisyys vaikuttaa LinkedInin algoritmeihin
Jos siis julkaiset säännöllisesti, julkaisusi tavoittavat automaattisesti pikkuhiljaa yhä enemmän yleisöä. Johtoryhmän kanssa hyvä tapa voisi olla vaikkapa vartin varaus johtoryhmän kokouksen alkuun joka toinen kuukausi. Tai olisiko kerran kuussa epärealistista?
Vartin aikana voi esimerkiksi vinkata tulevista sisällöistä, joita johtoryhmäläisten toivotaan jakavan ja kommentoivan. Onnistumiset, kuten esimerkiksi portaiden ylemmille tasoille siirtyneet käyttäjät, tunnetusti kertautuvat jaettuina. Jos johtoryhmästä löytyy pientä kisahenkeä LinkedIn-portailla kiipeämiseen, aina parempi!
Hyväksi havaittu perusohje on myös se, että jokainen varaa omasta kalenteristaan vartin joka viikko LinkedIn-tekemiselle – on se sitten muiden postausten kommentointia tai omien julkaisua.
5. Data puhuu puolestaan
LinkedInin analytiikkatyökalut ovat erittäin hyvät sekä yritys- että henkilöprofiilinen osalta.
Oman profiilisi kautta voit helposti tarkastella esimerkiksi sitä, kuinka moni on nähnyt julkaisusi ja reagoinut siihen. Yksi klikkaus lisää, ja näet myös julkaisulla saavuttamasi henkilöryhmän työnkuvan, sijainnin, yrityksen, alan ja organisaation koon.
Mikä onkaan johdon LinkedIn-näkyvyyden tavoite yrityksessäsi? Jos se on esimerkiksi saada uutta johtotason yleisöä jorylaisten jakamalle sisällöille, analytiikasta voit helposti seurata tavoitteen edistymistä.
6. Creator Mode: hyvä jatkosparrauksen aihe
Henkilöbrändäyksen työkalu Creator Mode on tavoiteltava seuraava askel LinkedInin käytössä silloin, kun on valmis tuottamaan aktiivisesti omaa sisältöä vähintään kerran viikossa.
Työkalu mahdollistaa mm. seuraavat toiminnot:
- Muut voivat seurata sinua (Follow) – kevyempää ja helpompaa kuin verkostoitumispyyntö
- Voit julkaista uutiskirjeitä, joita LinkedIn nostaa helmikuusta 2023 alkaen aiempaa paremmin esille seuraajien profiileissa (lähde: Social media today)
- Topics You Post About -osio profiilin alussa – 5 aihetunnistetta omasta osaamisesta heti nimen ja Headline-rivin alla
- LinkedIn suosittelee ja nostaa profiilia esille ja näyttää sen seuraajamäärän
- Enemmän analytiikkaa saatavilla
- Linkin lisääminen profiiliin
Tarvitsetko apua johtoryhmän LinkedIn-valmennukseen?
Suunnitellaan yhdessä innostava, helposti toteutettava ja yrityksesi tavoitteita palveleva valmennuspaketti!
Kurkkaa myös Tulus-akatemian koulutus Asiantuntija esiin LinkedInissä.
SIRU SALMINEN
Sosiaalisen median asiantuntija
siru.salminen@tulus.fi
+358 50 579 3206
linkedin.com/in/siru-salminen/
KATRIINA GAFOOR
Viestintäkoordinaattori
katriina.gafoor@tulus.fi
+358 40 194 2777
linkedin.com/in/katriinagafoor/
JOHANNA LASSY-MÄNTYVAARA
Johtava viestintäasiantuntija
johanna.lassy@tulus.fi
+358 40 584 9569
linkedin.com/in/johannalassy/
Lisää inspiraatiota Tuluksen blogissa!