Tulus on nimittänyt Anu Ritvasen tiedottajaksi kesällä 2021. Anu saapui Tulukseen kirjoittajavahvistukseksi alun perin äitiyslomaa sijaistamaan. Hyvin nopeasti huomattiin, että kaikki sujuu paremmin, kun meillä on yksi Anu paikalla. Anun asema, sijainti ja rooli Tuluksen köörissä vakinaistettiin heti ensimmäisen tilaisuuden koittaessa, kaikkien muiden tulusten taustalla hurratessa.
Anu on kouluttautunut sekä metsätalousinsinööriksi että yhteiskuntatieteiden maisteriksi tiedotusopissa ja kerännyt kokemusta molemmilla aloilla ennen nykyistä pestiään. Anun kirjoitukset voivat olla viime vuosilta tuttuja esimerkiksi Kangasalan Sanomista.
Kuten ensimmäisestä tutkintovalinnasta voi päätellä, on Anulla aitoa kiinnostusta paitsi metsäteollisuuteen myös teknologiaan ja hän kirjoittaakin siitä mielellään.
”On mahtavaa, että Tuluksessa pääsen kirjoittamaan esimerkiksi juuri metsäteollisuudesta. Teemat ovat tuttuja ja olen niistä kiinnostunut. Oli aihe sitten mikä hyvänsä, siihen hieman sisään päästyäni innostun selvittelemään asiaa perin pohjin. Tyypillinen toimittaja siis”, kuvailee Anu.
Kirjoittajana Anu on oppinut pitämään luovuutensa tiukasti suitsissa, sillä muutoin saattavat jutut ”lähteä laukalle”. Tuluksessa tätä laukkaa arvostetaan kovasti, kuin myös taitoa hillitä laukkaa kurveissa. Vaihtelevathan asiakkaidemme tyylitarpeetkin. Anu kirjoittaa sekä suomeksi että englanniksi.
Utelias asioiden kehittäjä
Kirjoittamisen lisäksi Anu keskittyy ratkomaan asiakkaidemme seo- sekä somepulmia. Digitaalinen sisällöntuotanto tuleekin olemaan Anun Tulus-uralla isossa roolissa.
”Olen luonteeltani innostuja, mutta myös kehittäjä. Haluan, että ne ratkaisut, joita asiakkaille tarjoamme, ovat parhaita mahdollisia. Viestintä ei ole koskaan täydellistä tai valmista, vaan aina on varaa miettiä asioita uudestaan, ja tehdä ne entistä paremmin”, Anu sanoo.
Työkaverit kiittävät paitsi Anun ammattitaitoa ja tiimihenkeä, myös Teams-palaverien vitsisisältöä. Vapaa-ajallaan Anu suuntaa usein kodin lähellä sijaitsevalle järvelle, vuodenajasta riippumatta. Jännittävää ohjelmaa arkeen osaavat järjestää myös Anun kolme lasta.
Kaipaako sinunkin yrityksesi timanttisia sisältöjä?