fbpx

Kevät on ollut aikamoista myllerrystä varmasti meillä jokaisella, niin töissä kuin kotonakin. Suunnitelmat ovat menneet uusiksi niin monta kertaa ja niin monella tapaa.

En ole varmasti ainoa toimitusjohtaja, joka on vähintään viikoittain seurannut tilanteen kehittymistä ja punninnut erilaisia vaihtoehtoja koronapandemiasta, kriisin mahdollisesta pitkittymisestä ja poikkeustilanteen jälkeisistä ajoista selviämiseksi. Heti huhtikuussa, koronakriisin alkutaipaleella, lähdimme etsimään erilaisia ratkaisuja kurottaa vaikeiden aikojen yli. Varauduimme muutoksiin organisoitumalla ja jakamalla osaamistamme vielä aiempaakin ahkerammin varmistaaksemme, että tiimissämme on riittävästi taitoa ja tekijöitä joka tilanteessa.

Tekemämme työ tuotti hyvää tulosta, mutta se ei enää yksin riitä. Tästä johtuen, olemme käynnistäneet yhteistoimintaneuvottelut ensimmäistä kertaa Tuluksen historiassa. Neuvottelut koskevat koko henkilöstöä ja niihin osallistuvat kaikki tulukset. Tarkoituksenamme on etsiä yhteisvoimin ratkaisuja ja erilaisia vaihtoehtoja selvitä vaikeiden aikojen yli.

Mitkä ikinä neuvottelujen tulokset ovatkaan, on meille äärimmäisen tärkeää, että kiitelty asiakaspalvelumme ei missään tilanteessa kärsi. Palvelemme asiakkaitamme jatkossakin vanhalla tutulla Onnistuu-asenteella.

Liisa Oksanen

 

Liisa Oksanen
Toimitusjohtaja, viestintäasiantuntija
liisa.oksanen@tulus.fi
p. 050 579 3205