Katriina Gafoor – viestinnän moniosaaja Helsingin tiimin vahvistukseksi

Helsingin osasto vahvistui edelleen, kun Katriina Gafoor aloitti Tuluksessa viestintäkoordinaattorina 1.7.2022. Ennen Tulusta Katriina on kerännyt viestinnän kokemusta muun muassa viranomaistyössä ja kulttuurialalla.

”Tulukseen minut houkutteli mahdollisuus tehdä monipuolisesti erilaisia viestinnän töitä. Tartun mielelläni uusiin haasteisiin, vaikka alkuun vähän jännittäisikin. Nautin siitä, että saan oppia uutta, kehittää ja kehittyä.”

Katriinan työpöydällä on aiemmissa töissä ollut muun muassa erilaista sisällöntuotantoa, somea, videotuotantoa, taittotöitä ja koordinointia. Tätä monipuolista osaamista hän aikoo hyödyntää myös Tuluksessa.

Vuosien varrella Katriinalle on karttunut kokemusta myös asiakaspalvelusta.

”Luonteeltani olen lopulta kuitenkin aina asiakaspalvelija: minulle on tärkeää, että asiakkaani on tyytyväinen. Pyrin myös siihen, että asiakkaan toiveisiin pystytään vastaamaan. Tuluksessa on onnekseni kanssani iso joukko samanlaisia can do -asenteella varustettuja taitajia, joiden kanssa sormi ei taatusti mene suuhun haastavissakaan viestinnällisissä tilanteissa.”

Vesa Brandt

Tukea viestintään? Tutustu Tuluksen palveluihin!